Kesän festariasustus ja Ping Helsinki

Kesän festariasustus ja Ping Helsinki

    Koko kevään olen valmistautunut kohtaamaan ne jännittävimmät festarit. Pyysin töistä vapaata jo ennen kuin sain kuulla että minut on valittu mukaan, olen yrittänyt valmistautua kohtaamaan kaikki somegurut, neulomaan mahtavilla luennoilla, jorisemaan somesta ja viettämään yön Långvikin kartanossa. Ihan vain kollegoiden kesken, vähän ruokaa, juomaa ja paljon nauruja. Ihana Ping Helsinki, kohta se on…

Polttarit ja mökkiviikonloppu

Polttarit ja mökkiviikonloppu

    Järjestimme viikonloppuna ystävällemme polttarit mökillä. Tulossa on lapsettomat häät, joten lapsiystävälliset polttarit tulivat ehkä hieman yllättäen, samoin kuin junalippu kesken työpäivän, ja ohje jäädä pois Hämeenlinnassa. Ilma oli toki mitä parhain, ja vuokramökkiin Hämeen sydämessä mahtui seitsemän lasta ja saman verran vanhoja ystäviä. Paljon rakkautta, naurua ja menoa.   Morsian syötettiin, saunotettiin, lätkittiin…

Ohje virkattuun lippapipoon

Ohje virkattuun lippapipoon

Kuinka virkata kesälippis? Samoin kuin viimekin keväänä, hurahdin myös nyt lippapipojen virkkaukseen. Vuoden aikana pari pipoa oli hukkunut jonnekin, ja lapset kaipasivat hieman hempeämpiä värejä. Siispä Lankamaailman bloggaajatapahtumasta saadut puuvilla-pellavalangat ovat päässeet oikeaan käyttöön. Lippapipon voi virkata lähes mistä puuvilla-, pellava- tai bambulangasta. Siihen saa lisää elävyyttä eri värisellä lipalla, raidoilla tai vaikka tupsulla. Minä…

Sesonkireseptien ihanuudet

Sesonkireseptien ihanuudet

    Vihdoin ilmestyi keittokirja, joka on sekä minun että mieheni mieleen. Olemme parin vuoden aikana yrittäneet perehtyä sesonkiruokailuun, ja varsinkin näin toukokuussa se nostaa aina päätään. Suunnittelemme pienen kasvimaan yrttikantaa, mietimme mitä papuja kasvatamme kissaverkkoa pitkin ja montako erilaista kurpitsaa tänä vuonna jaksamme kasvattaa ruukuissa terassilla. Kävelyillä katse etsii automaattisesti jo nokkosia, ja salaatteihin…

Kesän kuumin linna, Hämeen Linna

Kesän kuumin linna, Hämeen Linna

  Olen nähnyt sen linnan satoja kertoja. Monia vuosia vain junan ikkunasta, ja lopulta neljä vuotta sitten jo hieman lähempää. Ensin viattomasti kirjaston pihasta tiiraillen, kesällä jo hieman lähemmin puistosta päin katsottuna ja joulun tienoilla käyty vanhan leipomonkin puolella markkinoilla. Olen siis asunut Hämeenlinnassa jo reilu neljä vuotta, ja vasta nyt tutustuimme ensimmäistä kertaa linnaan…

Käsityöbloggaajan yhteistyöt ja seurapiirit

Käsityöbloggaajan yhteistyöt ja seurapiirit

  Viime viikkoina alan blogeissa on keskusteltu yhteistöistä. Puikkomaisteri otti kantaa julistamalla että vihdoin yhteistyöt ovat käsityöblogeissa, kun Nonnu ja Hupsistarallaa tekivät yhteistyöt kodin järjestämisestä. Uskallan kuitenkin sanoa, että yhteistyöt ovat olleet käsityöblogeissakin pitkään. On lähetelty kangasta, lankapussukoita, puikkoja ja kutsuttu kauppoihin kuulemaan uusista alan uutuuksista. Rahaa ehkä liikkuu vähemmän, mutta kyllä niitä yhteistöitä silti…

Inspiration Awards ja juhlafiilistä

Inspiration Awards ja juhlafiilistä

    Viime viikonloppuna vietin erittäin vauhdikkan päivän Helsingissä. Ensin hieman hääpuvun suunnittelua ystävälle, ja heti sen jälkeen Inspiration Blogger’s day ja Inspiration Blog Awards. Olin ensimmäistä kertaa liikenteessä niin päivä- kuin iltatapahtumassakin, ja ilmeisesti keskityin liikaa juoruamiseen, sillä tuomiset kotiin olivat varsin pienet muihiin verrattuna. Ilmaisten goodie bagien sijaan keskityinkin fiilikseen, juhlahaahuiluun, juoruiluun ja…

Selasit loppuun!

Selasit loppuun!