Joulufiilis

Joulufiilis

    On vihdoin alkanut tuntumaan jo hieman joululta. Eilinen lumisade sai koko perheen hymyilemään, ja mäkeä on laskettu ihan urakalla. Tänä aamuna heräsin lenkin himoon, ja ennen lapsien aamupalaa olin juossut jo neljän kilometrin aamulenkin. Minä, joka ei puoli vuotta sitten juossut edes kolmea lyhtytolpan väliä. Tänään juoksukengät saivat alleen vielä nastat, eikä kaatumistakaan…

Aakkosista kolmeenkymmeneen

Aakkosista kolmeenkymmeneen

  Isosisko on ollut tänä syksynä erityisen kiinnostunut aakkosista, numeroista, laskemisesta, lukemisesta ja kirjoittamisesta. Kun lapsen oma ikä on vielä alle neljä vuotta, olen välillä miettinyt mitä kaikkea pieneen päähän kannattaa edes opettaa. Tiedän miten tylsää ensimmäinen kouluvuosi voi olla, jos osaa jo ison osan luku- ja laskutaidoista ennen sinne menoaan. Kuitenkin kun näen lapsen…

Selasit loppuun!

Selasit loppuun!