Musta on musta

Musta on musta

  Alunperin tänä viikonloppuna oli tarkoitus juhlia perheen pienimmäisen kaksivuotista elämää. Lopulta päädyimmekin pukeutumaan mustaan, ja jätimme hyvästit koko suvun vanhimmalle sateisessa säässä. Kaikesta huolimatta tunnelma oli rento ja jopa mukava. Toki hautajaisissa kaipuu on aina läsnä, mutta 102 vuotiseen elämään mahtui niin paljon hyvää, että sitä sietää jo hieman juhliakin. Hautajaisten myötä heräsi kysymykset…

Kierrätyshaaste

Kierrätyshaaste

    Päätimme Tyrnifarmari-blogin Jannican kanssa tehdä toisillemme haasteen. Molempien kaapista löytyi farkkuja, ja molempien kätköistä löytyi yllätyksiä. Tarkoituksena oli tehdä sekä ylä- että alaosa, joka olisi myös kokonaisuus. Minä löysin farkkujen kaveriksi vanhan yli-ison yöpaidan. Päivän verran sitä kääntelin, leikkelin ja ompelin, ja illalla se oli yhä yöpaita. Lopulta tajusin heittää koko tekeleen pesukoneeseen…

Roosa-nauha huutokauppa

Roosa-nauha huutokauppa

  Oma kahden kuukauden kangasostolakkoni ei ihan pitänyt. Aika viimeisillä metreillä (!) sorruin kuin sorruinkin, ja tämän lupaa teille hyvää. Tällä kertaa kuitenkin hieman pyörrän lupaustani, enkä järjestänytkään teille arvontaa. Sen sijaan päätin lahjoittaa arvottavan mekon huutokaupattavaksi, ja tuotto menee kokonaisuudessaan rintasyöpätutkimukseen Roosa-nauhan lahjoituskassaan. Huutokauppa järjestetään Facebookissa tämän viikon perjantaina, eli 10.10 klo 10-20.00 välisenä…

Kranssista keski-ikään

Kranssista keski-ikään

En tajunnut sitä vielä ilmottautumisvaiheessa. Siinä vaihessa kun työt nököttivät vierekkäin valmiina portailla kuvattavana enkä löytänyt omaani muiden seasta, välähti se sitten tajuntaan. Minun käsityöni ovat keski-ikäistyneet, ja sen johdosta minä olen vanhentunut ainakin kymmenen vuotta. Kävin siis tekemässä kranssin jos toisenkin Marttojen pajassa. Mitä ihanaa yhdessä oloa, toisilta oppimista ja uuden kokeilua. Olen toki…

Pipovaihto

Pipovaihto

      Näin syksyn kunniaksi päätimme tehdä ystäväni kanssa pipovaihdon. Minä ompelin kaksi pipoa, ja meidän lapsemme saivat kaksi todella hienoa tupsupipoa. Surautin jo aiemmin syksyllä myös parit pipot lasten serkkupojalle Aarrekidin kankaista. Omat pipovarastomme ovatkin siis nyt kunnossa. Ompelulistalla on vielä tumppuja vanhoista villapaidoista, mutta siitä lisää myöhemmin.    

Valmiiksi pureskeltu rantaloma

Valmiiksi pureskeltu rantaloma

  Olemme aiemmin olleet sitä koulukuntaa, joka varaa lennot ja hotellit erikseen, ja jotka nauttivat enemmän kaupunkinähtävyyksistä kuin rantalomista. Kun minua kehdotettiin pitämään syysloma töistä, koimme sen mahdollisuutena kokeilla jotain ihan muuta. Varsinkin mieheni halusi ihan kunnon valmiiksi pureskellun loman, jossa ei tarvitsisi miettiä muuta kuin laskun maksamista ajallaan ja sen jälkeen kaikki olisi vain…

Selasit loppuun!

Selasit loppuun!